Resurssit

Julkaistu 3.4.2017

Se on sitten tätä kirjoittaessani vielä 417 päivää tietosuoja-asetuksen, tuttavallisemmin GDPR:n, soveltamisen alkuun. Siitä kun vähennetään viikonloput, jää jäljelle ruhtinaallisesti vajaat 300 tehokasta työpäivää.

Samalla pitäisi hoitaa vanhat ja uudet vireille tulleet asiat. Tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla kirjasimme 1172 asiaa ja päätimme 987 asiaa. Olemme joutuneet priorisoimaan rajusti, jopa niin paljon, että tiedämme sen tien tulleen päähänsä. Oikeusturva voi alkaa jo vaarantua. Ainakin asiakaspalvelumme kärsii resurssiemme vähäisyydestä.

Entinen englantilainen kollegani tapasi resursseista puhuttaessa sanoa, että tietosuojan taso on juuri niin korkea kuin "päättäjät" haluavat. Meillekin on kerrottu, että englannin kollegavirastoon ollaan rekrytoimassa 200 henkilöä lisää. Ruotsalaiset ja tanskalaiset puhuvat 50 lisähenkilön tarpeesta.

WP29 lähetti asiasta kirjeen (pdf, 0.18 Mt) EU:n puheenjohtajamaa Maltalle ja jäsenmaiden hallituksille. Kirjeessä muistutettiin, että tehokas tietosuojan valvontaviranomainen on välttämätön elementti tietosuojan toteutumisessa. Lisäresursseja tarvitaan jo käynnissä olevana siirtymäaikana, ei vasta kun asetusta jo sovelletaan.

Lisäresurssien tarve syntyy ainakin meidän kotoisasta näkövinkkelistämme ensinnäkin nykyisten kahdeksan perusprosessimme päälle tulevista uusista prosesseista. Niitä olemme arvioineet olevan yhdeksän! Olemme osana pohjoismaista yhteistyötä peranneet näitä tehtäviä ja laatineet jokaiselle "hintalapun".

GDPR ei kuitenkaan ole ainoa syy resurssitarpeisiimme. Myös tietosuojadirektiivi tulee asettamaan meille useita uusia lisävaatimuksia. Ehkäpä myös nyt neuvoteltavana oleva sähköisen viestinnän tietosuoja-asetus (ePrivacy Regulation) tulee merkitsemään lisätehtäviä, ainakin jos sen 18 artiklaa on uskominen.

Lämmin kiitos kaikille sidosryhmillemme. On ollut hienoa huomata, että emme ole ongelmissamme yksin. Myös valvottavamme näyttäisivät toivovan, että maassamme olisi vahva tietosuojaviranomainen. Silloin voisimme käyttää osaamistamme ja "linkkimiehen" rooliamme suomalaisten rekisterinpitäjien avustamiseen kiristyvillä kansainvälisillä (luottamus-)markkinoilla.

 
Sivun alkuun |