Hyppää sisältöön

Tietosuojavaltuutettu neuvoi puolueita valmistautumaan tietosuojauudistukseen

TSV
Julkaisuajankohta 15.3.2017 10.50 | Julkaistu suomeksi 22.5.2018 klo 10.34
Uutinen

Tietosuojavaltuutettu tapasi puolueiden edustajia toimistollaan tiistaina 14. maaliskuuta. Tilaisuuden pääaiheena oli EU:n yleinen tietosuoja-asetus, jota ryhdytään soveltamaan toukokuussa 2018. Lisäksi tapaamisessa keskusteltiin muun muassa kevään kuntavaaleihin liittyvästä mainonnasta. Tilaisuuteen oli kutsuttu edustajia kaikista rekisteröidyistä puolueista.

Keskustelutilaisuuden päätavoitteena oli neuvoa puolueita valmistautumaan tietosuojauudistukseen. "Haluamme auttaa eri toimialoja ja organisaatioita muutosprosessin käynnistämisessä. Uusi aikakausi vaatii sopeutumista", tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio toteaa.

Henkilötietojen käsittely edellyttää puolueilta erityistä huolellisuutta. Poliittinen vakaumus on henkilötietolain mukaan arkaluonteinen tieto ja kuuluu myös uudessa tietosuoja-asetuksessa erityisiin henkilötietoryhmiin. Arkaluonteisia tietoja ja erityisiä henkilötietoryhmiä koskee käsittelykielto, ellei poikkeuksesta ole säädetty.

Tietosuoja-asetuksen mukaan tietoja poliittisista mielipiteistä voidaan käsitellä esimerkiksi poliittisen yhdistyksen laillisen toiminnan yhteydessä, jos käsittely koskee yhteisön jäseniä, entisiä jäseniä tai henkilöitä, joilla on säännölliset yhteydet yhteisöön. Tietojen käsittely on suojattava asianmukaisesti, eikä tietoja saa luovuttaa puolueen ulkopuolelle ilman rekisteröidyn suostumusta.

Lisätietoja:

tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, puh. 02956 66730, reijo.aarnio(at)om.fi

Sivun alkuun