Yhteisössä on voimaa

24.1.2020 8.28
Kolumni
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio.

Euroopan komissio antoi tammikuussa 2018 tiedonannon Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Se sisälsi ohjeet yleisen tietosuoja-asetuksen suorasta soveltamisesta 25. toukokuuta 2018 lähtien. Tiedonnannon 3.3 jakso on otsikoitu jopa vähän haastavasti: ”Jäsenvaltioiden on annettava tarvittavat taloudelliset ja henkilöresurssit kansallisille tietosuojaviranomaisille”.

Vuonna 2019 tietosuojavaltuutetun asianhallintajärjestelmään kirjattiin 10 002 uutta asiaa. Kasvua edellisestä vuodesta oli noin neljä prosenttia. Onneksi olemme myös saaneet lisäresursseja. Ratkaistujen asioiden määrä kasvoi 25 prosenttia.

Työmäärän kasvua ei pidä kuitenkaan tarkastella vain viranomaisen näkökulmasta. On kysyttävä, onko tietosuoja-asetus onnistunut luomaan tavoittelemaansa taloudellista toimeliaisuutta digitaalisten sisämarkkinoiden ohella myös osaamisen hallinnan alalla. Kuten edellä mainitsemassani tiedonannossa todetaan: ”… ei tarkoita, että rekisterinpitäjien ja henkilötietojen käsittelijöiden pitäisi odottaa saavansa tietosuojaviranomaisilta sellaista räätälöityä ja yksilöllistä oikeudellista neuvontaa, jota vain lakimiehet tai tietosuojavastaavat voivat tarjota”.

Suuri haaveeni on toteutunut, sillä maahamme on syntynyt uusi erityisosaajien ammattikunta, tietosuojavastaavat. Käsitykseni on, että mitä paremmin he pärjäävät tehtävässään – ja mitä itsenäisemmin he voivat sitä tehdä – sitä varmemmin syntyy aito monenkeskinen win-win-tilanne. Rekisterinpitäjät, rekisteröidyt ja me viranomaiset hyödymme kaikki, kun maahamme kasvaa toimiva tietosuojaosaajien yhteisö.

Onneksi emme ole yksin tämän yhteisön luomisessa. Monet koulutusta järjestävät tahot ovat panostaneet laadukkaaseen koulutustarjontaan. Alalle on kasvanut merkittäviä vaikuttajia, joista useat osallistuvat kanssamme Tietosuojapäivän 2020 viettoon 28. tammikuuta.

Tietosuojapäivä 2020 -tapahtuman tarkoituksena on koota ensimmäisen kerran yhteen mahdollisimman monta tietosuojavastaavaa ja saada laaja näköala tietosuojavastaavan tehtäviin ja menestystekijöihin. Erityisen ilahtunut olen siitä, että saamme yhdessä Alma Talentin kanssa järjestämäämme tapahtumaan mukaan myös ”kattojärjestömme” Euroopan tietosuojaneuvoston puheenvuoron. Mieltäni myös lämmittää, kun joukko maamme johtavia tietosuojavastaavia kertoo omasta työstään ja siinä onnistumisen tekijöistä. Tilaisuuden arvovaltaa korostaa ICO:n vuoden tietosuojavastaavaksi nimittämän Vodafone Groupin suomalaisen tietosuojavastaavan Mikko Nivan puheenvuoro. Luomme katseemme myös tulevaisuuteen, jonne meidät johdattelevat apulaistietosuojavaltuutetut Anu Talus ja Jari Råman. Haluan myös kiittää oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonia oikeusministeriön tervehdyksestä ja ministeriöltä saamastamme tuesta.

Tapaamisiin Tietosuojapäivässä!