Hyppää sisältöön

Digitalisaatio muuttaa kuluttaja- ja tietosuoja-asioiden opetusta koulussa

TSV
Julkaisuajankohta 6.2.2017 9.46 | Julkaistu suomeksi 22.5.2018 klo 10.35
Uutinen

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) ja tietosuojavaltuutetun toimisto (TSV) ovat laatineet opettajille uuden tausta-aineiston ja oppimistehtäviä kuluttajien digitaalisista taidoista, ostopolusta ja kuluttajan henkilötietojen käsittelystä. Aineiston tuottaminen liittyy kansalliseen mediataitoviikkoon, johon KKV ja TSV osallistuvat ja jota vietetään 6.–12. helmikuuta.

Opettajan tausta-aineistossa käsitellään digitaalista kaupantekoa. Digitalisaation ja ihmisten verkostoitumisen ansiosta kuluttajat voivat osallistua entistä aktiivisemmin tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen, tarjontaan ja kuluttamiseen. Vaikka kaupanteon kaari tai kuluttajansuoja eivät verkossa toimiessa poikkea perinteisestä, nämä totutut säännöt eivät välttämättä toimi enää alusta- ja jakamistaloudessa. Ensi vuonna sovellettavalla EU:n tietosuoja-asetuksella vahvistetaan rekisteröityjen oikeuksia digitaalisessa maailmassa.

Ostopolut tutuksi oppilaille

Aineistossa esitellään digitalisaation erityispiirteitä, jotka muuttavat kuluttaja- ja tietosuoja-asioiden opetusta koulussa. Media-, teknologia- ja talouskasvatuksella sekä kuluttajan ja rekisteröidyn oikeuksien ja vastuiden tuntemisella saavutetaan uudenlainen kuluttajan digitaalinen osaaminen. Aineistossa kuvataan kaupanteon polun kautta kokonaisuus, joka helpottaa suunnittelemaan esimerkiksi ilmiöpohjaisen opetuksen järjestämistä kuluttaja-asioista henkilötietojen käsittelyä unohtamatta.

Aineiston henkilötietoja käsittelevä osuus on valmisteltu tietosuojavaltuutetun toimistossa. Muilta osin aineisto on tehty Kilpailu- ja kuluttajavirastossa, jonka tehtäviin kuuluu kuluttajakasvatuksen edistäminen.

Aineistoon kuuluu myös tehtäväkokonaisuus, jonka kautta tutustutaan ostamisen etenemiseen verkossa. Apuna käytetään opettajan tausta-aineistossa esiteltyä kaupanteon polkua ja sen vaiheita. Tarkoitus on saada oppilaat pohtimaan, miten omat ostopolut muodostuvat, kenen kanssa milloinkin kauppaa käydään sekä kenelle omia tietojaan kannattaa antaa ja miten niitä tullaan käsittelemään.

Lisätietoja:

Kilpailu- ja kuluttajavirasto, ylitarkastaja Taina Mäntylä, puh. 029 505 3151
Tietosuojavaltuutetun toimisto ylitarkastaja Anne Tamminen-Dahlman, puh. 029 5666 743

Sivun alkuun