Hyppää sisältöön

Euroopan tietosuojaneuvostolta lausunto tietosuojaviranomaisten roolista tekoälyasetuksen valvonnassa

Julkaisuajankohta 18.7.2024 14.41
Tiedote

Euroopan tietosuojaneuvosto suosittelee, että EU-maiden tietosuojaviranomaiset toimisivat erityisesti tiettyjen suuririskisten tekoälyjärjestelmien valvontaviranomaisina eli niin sanottuina markkinavalvontaviranomaisina. Tietosuojaneuvosto antoi lausunnon heinäkuun täysistunnossaan.

Tietosuojaneuvosto katsoo, että tietosuojaviranomaisten nimittäminen tekoälyasetuksen mukaisiksi markkinavalvontaviranomaisiksi varmistaisi toimivan yhteistyön eri viranomaisten välillä. Lisäksi se parantaisi oikeusvarmuutta ja vahvistaisi sekä tekoälyasetuksen että EU:n tietosuojalainsäädännön valvontaa.

”Tietosuojaviranomaisilla tulee olla keskeinen rooli tekoälyasetuksen täytäntöönpanossa, sillä useimpiin tekoälyjärjestelmiin liittyy henkilötietojen käsittelyä. Uskon, että tietosuojaviranomaiset soveltuvat tähän tehtävään, sillä ne ovat riippumattomia ja niillä on syvällinen ymmärrys tekoälyn riskeistä perusoikeuksille” Euroopan tietosuojaneuvoston varapuheenjohtaja Irene Loizidou Nicolaidou toteaa.

Tietosuojaneuvosto suosittelee, että EU-maat nimittäisivät tietosuojaviranomaiset valvomaan tiettyjä suuririskisiä tekoälyjärjestelmiä, joita käytetään muun muassa lainvalvonnassa, rajavalvonnassa, muuttoliikkeen hallinnassa ja turvapaikka-asioissa. Näitä ovat esimerkiksi biometriseen tunnistamiseen ja luokitteluun sekä tunteiden tunnistamiseen perustuvat tekoälyjärjestelmät.

EU-maiden tulisi harkita myös, että tietosuojaviranomaiset nimitettäisiin valvomaan muitakin suuririskisiä tekoälyjärjestelmiä, joissa henkilötietojen käsittely vaikuttaa ihmisten oikeuksiin. Tässä tulisi huomioida kansallisten tietosuojaviranomaisten näkemykset.

Jos tietosuojaviranomaiset nimitetään markkinavalvontaviranomaisiksi, niiden tulisi toimia yhteyspisteenä kansalaisille ja muille tahoille. Lisäksi tietosuojaneuvosto korostaa, että kaikkien tekoälyjärjestelmien valvonnasta vastaavien viranomaisten yhteistyölle on tärkeää luoda selkeät toimintatavat.

EU-maiden on nimitettävä tekoälyasetusta valvovat kansalliset viranomaiset 2.8.2025 mennessä.

Lisätietoja:

Euroopan tietosuojaneuvoston lausunto neuvoston verkkosivuilla (englanniksi): Statement 3/2024 on data protection authorities’ role in the Artificial Intelligence Act framework

Euroopan tietosuojaneuvoston tiedote neuvoston verkkosivuilla: EDPB adopts statement on DPAs role in AI Act framework, EU-U.S. Data Privacy Framework FAQ and new European Data Protection Seal (17.7.2024)

Sivun alkuun