Hyppää sisältöön

Hallinto-oikeus piti voimassa apulaistietosuojavaltuutetun päätöksen terveydenhuollon lokitietojen antamisesta

Julkaisuajankohta 17.12.2024 15.17
Tiedote

Turun hallinto-oikeus on hylännyt valituksen apulaistietosuojavaltuutetun päätöksestä, jossa oli kyse terveydenhuollon lokitietojen antamisesta asiakkaalle. Apulaistietosuojavaltuutettu oli katsonut, että hyvinvointialue oli toimittanut lokitiedot lainmukaisesti, eikä asiakas ollut esittänyt perusteita sille, miksi hänen olisi pitänyt saada yli kaksi vuotta vanhat lokitiedot.

Asiakas oli pyytänyt entiseltä sairaanhoitopiiriltä (nykyinen hyvinvointialue) kaikki itseään koskevat lokitiedot vuodesta 2005 lähtien. Asiakkaalle oli toimitettu lokitiedot kahdelta pyyntöä edeltäneeltä vuodelta ja hänen eläkepäätökseensä liittyvät lokitiedot aiemmilta vuosilta. Asiakas pyysi tietosuojavaltuutetun toimistoa määräämään hyvinvointialueen toimittamaan hänelle tiedot koko pyydetyltä ajalta.

Apulaistietosuojavaltuutettu päätti, ettei se määrää hyvinvointialuetta antamaan kaikkia tietoja. Päätöksessä myös todettiin, että hyvinvointialue oli jo toimittanut tiedot asiakastietolain mukaisesti. Lain mukaan asiakkaalla ei ole oikeutta saada kahta vuotta vanhempia lokitietoja, jollei siihen ole erityistä syytä. Apulaistietosuojavaltuutettu katsoi, ettei asiakas ollut esittänyt perusteltua syytä, miksi hänen tulisi saada kaikki lokitiedot vuodesta 2005 saakka.

Hallinto-oikeus yhtyi ratkaisussaan apulaistietovaltuutetun näkemykseen. Se totesi, että asiakkaalle oli jo toimitettu kaikki tiedot, jotka hänellä on asiakastietolain mukaan oikeus saada, ja että apulaistietosuojavaltuutettu oli voinut jättää antamatta määräyksen toimittaa muut lokitiedot. Lisäksi hallinto-oikeus muistutti, että terveydenhuollon lokitiedot koskevat niitä henkilöitä, jotka ovat käsitelleet asiakkaan tietoja, eivätkä ne sisällä tietoja hoidosta.

Hallinto-oikeus myös vahvisti, että tietosuojavaltuutetulla ei ole toimivaltaa määrätä terveydenhuollon toimijaa toimittamaan asiakkaalle yksityiskohtaista selvitystä jokaisen lokitiedon käsittelystä.  

Hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Lisätietoja:

​​​​​​​Päätöksestä 529/2024 Turun hallinto-oikeuden verkkosivuilla

Turun hallinto-oikeuden päätöksestä Edilexissä: Hallinto-oikeus: Tietosuoja ja terveydenhuollon lokitiedot (2.12.2024)

Asiakkaan oikeudesta saada lokirekisterin perusteella tieto siitä, kuka on käyttänyt tai kenelle on luovutettu häntä koskevia tietoja sekä mikä on ollut käytön tai luovutuksen peruste, säädetään laissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023).

Sivun alkuun