Oikeus tietää

Tilastokeskuksen aikanaan tekemän tutkimuksen mukaan me suomalaiset emme ole kovin huolissamme tietosuojastamme. Haluamme kuitenkin tietää, kuka käsittelee meitä koskevia henkilötietojamme ja mihin tarkoitukseen. Lisäksi tuon selvityksen eräs keskeinen havainto oli, että me emme halua naapurimme tietävän asioistamme. Selvityksen tekemishetkellä some ei ollut vielä voimissaan....

Vanhan ja kuluneen, mutta kaiketi edelleen ajankohtaisen kaskun mukaan amerikkalaisen, saksalaisen ja suomalaisen kohdatessa ensimmäisen kerran eläessään elefantin, reagoivat he kaikki omilla tavoillaan; amerikkalainen arveli saavansa miljoona dollaria myydessään elefantin kilon paloina ja saksalainen puolestaan näki mahdollisuuden varustaa elefantti panssareilla ym hyökkäysvaunun varusteilla. Suomalainen puolestaan tuijotteli otusta aikansa ja lausui: "mitäköhän tuokin ajattelee minusta?"

Puhun hallitusohjelmasta ja laajemminkin ihmisen oikeudesta tietää.

Hallitusohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan tarkoituksena on vahvistaa kansalaisten oikeutta valvoa ja päättää itseään koskevien tietojen käytöstä, samalla varmistaen tietojen sujuva siirtyminen viranomaisten välillä. Oikeus päättää itseään koskevien tietojen käytöstä lienee ihan sama asia kuin tietosuojalainsäädännön perusidea tiedollisesta itsemääräämisoikeudesta. Tätä tulee tukemaan EU:n tulevan tietosuoja-asetuksen "data portability" (oikeus viedä omat tietonsa mukanaan) oikeus, joka on kovasti paljon sukua tarkastusoikeuden käytölle, eikä siten ole sittenkään niin suuri uudistus kuin aluksi saattaa kuulostaa.

Tietojen siirtyminen viranomaisten välillä määräytyy puolestaan julkisuuslain ja sitä täydentävien erityislakien perusteella. Moniammatillisen yhteistyön kehittäminen ja useat muut hallitusohjelmassa mainitut hankkeet edellyttävät salassapitosäännösten arviointia ja eri viranomaisten tehtävä- ja toimivaltasäännösten avaamista, mutta varsinaiseen henkilötietolainsäädäntöön tuskin tullaan hallitusohjelmasta huolimatta koskemaan. Henkilötietolain mukaan henkilötietoja saa käsitellä jos käsittelystä säädetään laissa tai se perustuu laissa säädettyyn tehtävään. Kuten hallitusohjelmakin valitettavasti osoittaa, on monelta jäänyt huomaamatta, miten loistavalla tavalla maassamme on - kiitos lähinnä Anna-Riitta Wallinin – osattu nämä lait tasapainottaa keskenään.

Entä kansalaisten oikeus valvoa itseään koskevien tietojen käyttöä? Tietosuojan ja ensi vuonna 250 vuotta (!) täyttävän julkisuusperiaatteen välistä suhdetta on kuvattu seuraavasti; henkilötietolain tarkoituksena osaltaan on varmistaa, ettei isoveli (tässä; valtio) valvo liikaan kansalaista, pikkuveljeä. Julkisuuslain tehtävänä puolestaan on varmistaa, että pikkuveli (kansalainen) voi valvoa isoveljen toimintaa. Oikeutemme tietää omien tietojemme käytössä voi toteutua henkilötietolain rekistereihin kohdistuvan tarkastusoikeuden avulla ja viranomaisten asiakirjojen osalta asianosaisen tiedonsaantioikeuden perusteella. Kummassakin on eräitä poikkeussäännöksiä. Korkeimman hallinto-oikeuden erinomaisen linjauksen mukaan esimerkiksi viranomaisten tietojärjestelmien lokit ovat viranomaisen asiakirjoja, joihin asianosaisasemassa olevalla on pääsääntöisesti tiedonsaantioikeus (KHO 2014:69). Lisäksi eräissä erityislaeissa on säädetty erityisestä tiedonsaantioikeudesta. Valitettavasti KHO joutuu pohtimaan tarkastusoikeuden käytön osalta sitä, onko rekisterinpitäjien mahdollistettava tarkastusoikeus myös sähköisesti. Oma käsitykseni tässä asiassa vastaa henkilötietolakia koskevassa hallituksen esityksessä esitettyä eli sitä, että sähköinen allekirjoitus vastaa "omakätistä" allekirjoitusta.

Henkilötietolakia sovelletaan kaikilla sektoreilla, mutta julkisuuslakia vain julkisella sektorilla. Harmaalle alueelle tai pääosin jopa kokonaan pimeyteen jää edelleen osa henkilötietojen käsittelyyn liittyviä kysymyksiä, kuten ketkä henkilöt ovat katsoneet meitä koskevia tietojamme. Niiden laiton katselu ja käyttöhän on kriminalisoitu. Minusta näyttää, että saatamme esimerkiksi tietosuoja-asetuksen kansallisten vaikutusten arvioinnin yhteydessä, ellei jo aiemminkin aloittaa keskustelun erityisen "tiedonsaantilain" tarpeesta.