Hyppää sisältöön

Tietosuojavaltuutetun kuulumisia: Helsinki – Bryssel – Helsinki

Julkaisuajankohta 13.5.2019 10.15
Kolumni

Euroopan maiden välinen yhteistyö tietosuojakysymyksissä on vilkastunut EU:n tietosuoja-asetuksen soveltamisen ja Euroopan tietosuojaneuvoston (EDPB) perustamisen myötä. EU-maiden tietosuojaviranomaisista sekä Euroopan tietosuojavaltuutetusta muodostuva neuvosto on itsenäinen oikeushenkilö, jolla on toimivalta ratkaista tietosuoja-asetukseen perustuvia asioita. Näin ollen neuvosto on myös monessa asiassa meidän kansallisten viranomaisten "yläpuolella".

Tietosuojaneuvoston työtä johtaa vaaleilla valittu puheenjohtajisto. Sen apuna on Euroopan tietosuojavaltuutetun toimiston yhteydessä toimiva neuvoston sihteeristö.

Neuvosto kokoontuu pääsääntöisesti kuukausittain kaksipäiväiseen täysistuntoon tekemään päätöksiä sille esitetyistä asioista. Suomesta neuvoston kokouksiin osallistuu tietosuojavaltuutettu yhdessä kansainvälisten asioiden koordinaattorin kanssa.

Täysistunnossa käsiteltävät asiat valmistellaan neuvoston alatyöryhmissä, joita on runsaat kymmenen. Osallistuminen alatyöryhmien työhön on erityisen tärkeää, sillä niiden kautta on mahdollisuus tehokkaimmin vaikuttaa asioihin jo valmisteluvaiheessa. Tietosuojavaltuutetun toimistoa edustaa kussakin alatyöryhmässä kyseisen sektorin asioista vastaava asiantuntija.

Täysistunnossa nimetyt raportoijat esittelevät käsiteltävän asian, josta sitten keskustellaan, väitellään ja tarvittaessa jopa äänestetään. Tarvittaessa neuvosto osoittaa uusia mandaatteja alatyöryhmille tai perustettaville ad hoc -työryhmille.

Kokousten jälkeen neuvoston ja jäsenmaiden tiedottajat tiedottavat tehdyistä päätöksistä, joten erityisesti tietosuojavastaavien kannattaa seurata tietosuojavaltuutetun toimiston tiedotteiden ja kotisivujen lisäksi neuvoston kotisivuja osoitteessa www.edpb.eu. Usein päätöksiin liittyy myös kuulemismenettely. Hyväksytty neuvoston päätös ohjeista tai kannanotoista asetetaan useimmiten kuuden viikon ajaksi kaikkien halukkaiden kommentoitavaksi.

Kansainvälinen toiminta haukkaa kohtalaisen ison siivun tietosuojavaltuutetun toimiston henkilökunnan työajasta. Yhteistyö ja keskustelu eurooppalaisten kollegoiden kanssa on kuitenkin välttämätöntä ja useimmiten palkitsevaa. Pohjoismaat tekevät kokousten aikana ja välillä koko ajan tiivistä yhteistyötä. Sekin on tärkeää, koska silloin voimme auttaa kollegoitamme ja sparrata omia asioitamme heidän kanssaan.

Yhdenmukaisuusmekanismi on sitten ihan oman tarinansa arvoinen. Siitä tuonnempana.

Reijo Aarnio
tietosuojavaltuutettu

Sivun alkuun