Henkilötietojen käsittelyn läpinäkyvyyttä selvittävä kysely lähetetty eduskuntapuolueille
Eduskuntapuolueille lähetettiin 19. toukokuuta kysely, jolla selvitetään, miten henkilötietojen käsittelyn avoimuutta koskevat velvoitteet on huomioitu puolueiden toiminnassa.
Euroopan laajuisessa toimenpiteessä tietosuojaviranomaiset yhteensä 25 maassa kartoittavat, kuinka organisaatiot eri toimialoilla käytännössä noudattavat tietosuojalainsäädännön vaatimuksia henkilötietojen käsittelyn läpinäkyvyydestä.
Läpinäkyvyys henkilötietojen käsittelyssä tarkoittaa esimerkiksi, että ihmisille annetaan avoimesti tietoa siitä, mihin tarkoituksiin heidän henkilötietojaan kerätään ja miten niitä käsitellään.
Suomessa kyselyllä selvitetään eduskuntapuolueiden toteuttaman henkilötietojen käsittelyn läpinäkyvyyttä. Vastausaikaa kyselyyn on 12. kesäkuuta saakka. Puolueiden läpinäkyvä henkilötietojen käsittely on tärkeää, sillä se tukee avointa demokratiaa.
Kyselyn tulosten perusteella laaditaan puolueille hyödyllistä ohjausta ennen vuoden 2027 eduskuntavaaleja. Kyselyllä selvitetään myös, millaisia ohjeita puolueet toivovat EU:n poliittisen mainonnan asetuksen soveltamisen tueksi.
Lokakuussa 2025 voimaan tullut poliittisen mainonnan asetus määrittelee, miten poliittista mainontaa voidaan kohdentaa. Tietosuojavaltuutettu valvoo asetuksen tiettyjä velvoitteita, jotka liittyvät poliittisen verkkomainonnan avoimuuteen ja mainonnan kohdentamiseen henkilötietojen avulla.
Yhteisen selvityksen päätteeksi Euroopan tietosuojaneuvosto kokoaa ja analysoi eri maiden tulokset ja julkaisee niistä raportin alkuvuodesta 2027. Löydösten perusteella voidaan ryhtyä jatkotoimiin kansallisesti tai EU-tasolla.
Lisätietoja:
Eduskuntapuolueille lähetetty kysely (pdf)
Tiedote 19.3.2026: Tietosuojavaltuutetun toimisto selvittää henkilötietojen käsittelyn läpinäkyvyyttä osana EU:n laajuista toimenpidettä
Euroopan tietosuojaneuvoston tiedote 19.3.2026: CEF 2026: EDPB launches coordinated enforcement action on transparency and information obligations under the GDPR (edpb.europa.eu)
Tietoa yksityishenkilöille: Onko sinulle kerrottu tietojesi käsittelystä?
Tietoa informoinnista organisaatioille: Kerro käsittelystä rekisteröidylle