Pitäisikö meidän olla – tai ainakin pyrkiä Ruotsin tielle?

Yleisen tietosuoja-asetuksen vuosipäivä osui eiliselle sunnuntaille 25. toukokuuta. Asetuksen soveltamisen alkamisesta tuli kuluneeksi seitsemän vuotta. Näiden vuosien aikana digisääntelyn määrä on kasvanut moninkertaiseksi. Kehitys ei välttämättä ole yllättävä, onhan koko yhteiskunta siirtynyt enenevissä määrin digitaaliseen maailmaan. Sosiaalisen ja muun elämän tapahtuessa yhä enemmän digitaalisessa ympäristössä voisi kummastuttavana pikemminkin pitää sitä, että ainoastaan analogista maailmaa säänneltäisiin.

Suuri digisääntelyn määrä aiheuttaa kuitenkin huolta. Aivan perusteltua onkin toivoa, että sääntelyn noudattaminen ei ole liian monimutkaista ja vaikeaa. Siitä myös meidän viranomaisten tulee pitää huolta. On tärkeää luoda välineitä, joilla myös pienet organisaatiot voivat suhteellisen vaivattomasti vastata sääntelystä tuleviin vaatimuksiin. Perusperiaatteet ovatkin melko yksinkertaisia: pitää tietää mitä varten kerää henkilötietoja ja mitä tietoja kerää, huolehtia siitä, että tiedot on asianmukaisesti suojattu ja kertoa avoimesti ihmisille heidän tietojensa käsittelystä. Ei siis varsinaista rakettitiedettä – ja auttaa myös tekoälyn hyödyntämisessä.

Olen aiemminkin sivunnut blogissani Ruotsin tilannetta. Ruotsista on noussut useita teknologiayrityksiä, ja tästä kirjoitti taannoin myös yhdysvaltalaislehti New York Times. Aiemmassa kirjoituksessani totesin, että meillä on varsin samanlainen sääntely-ympäristö. Ja näin on edelleen. Keskeinen ero on kuitenkin viranomaisen resursseissa. Ruotsin tietosuojaviranomaisella IMY:llä on tällä hetkellä 150 henkilötyövuotta käytettävissään, ja luku kasvaa edelleen. Suomen tietosuojavaltuutettu on puolestaan neljänneksi pienin väkilukuun suhteutettuna alle 10 miljoonan asukkaan EU-maista noin 55 henkilötyövuodellaan.

Ruotsissa resurssit ovat mahdollistaneet useamman eri hiekkalaatikon luomisen innovaatioiden testaamiseen sääntely-ympäristössä. Vastikään myönnetyillä lisäresursseilla on mahdollista rakentaa myös uusia hiekkalaatikoita. Ruotsissa ei myöskään ole näytetty punaista valoa tekoälysääntelystä johtuvalle viranomaisten lisäresurssitarpeelle. Suomessa tilanne on eri. Tietosuojavaltuutetun toimiston vajaisiin resursseihin on toistuvasti kiinnittänyt huomiota niin eduskunnan oikeusasiamies kuin perustuslakivaliokunta.

Uskon edelleen, että innovointitoiminta on mahdollista perusoikeusmyönteisellä otteella. Tärkeää on, että siihen on halua. 

Anu Talus

Tietosuojavaltuutettu