Hyppää sisältöön

Apulaistietosuojavaltuutetuksi Annina Hautala

Julkaisuajankohta 8.7.2022 13.18
Uutinen

Valtioneuvosto nimitti tänään apulaistietosuojavaltuutetun virkaan oikeustieteen maisteri Annina Hautalan 1.9. alkaen. Virka täytettiin viiden vuoden määräajaksi. Hautala vastaa apulaistietosuojavaltuutetun tehtävässä turvallisuus- ja oikeushallintoon liittyvistä asioista ja johtaa yhtä tietosuojavaltuutetun toimiston asiakaspalveluryhmistä.

Annina Hautala työskentelee tällä hetkellä tiedonhallintapäällikkönä Poliisihallituksessa ja on sitä ennen toiminut Poliisihallituksessa tietosuojaryhmän ryhmäpäällikkönä. Aiemmin Hautala on toiminut muun muassa johtavana asiantuntijana ja tietosuojavastaavana Väestörekisterikeskuksessa.

Apulaistietosuojavaltuutettu vastaa tietosuojavaltuutetun toimistossa tehtäviinsä kuuluvien asioiden ratkaisemisesta ja johtaa rikosasioiden tietosuojadirektiivin alaan kuuluvia asioita. Lisäksi hän toimii jäsenenä tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegiossa, joka päättää hallinnollisten seuraamusmaksujen määräämisestä. Apulaistietosuojavaltuutettu toimii tarvittaessa tietosuojavaltuutetun sijaisena.

Apulaistietosuojavaltuutetun virkaa haki kymmenen henkilöä.

Lisätietoja:

tietosuojavaltuutettu Anu Talus, anu.talus(at)om.fi, puh. 029 566 6766

Valtioneuvoston päätösmateriaali 8.7.2022

Sivun alkuun