Apulaistietosuojavaltuutetun päätös virheellisten maksuhäiriötietojen luovuttamista koskevassa asiassa sai lainvoiman
Apulaistietosuojavaltuutettu määräsi marraskuussa 2021 Oikeusrekisterikeskuksen korjaamaan käytäntönsä luottotietoyhtiöille luovutettavien maksuhäiriötietojen oikeellisuuden valvonnassa. Oikeusrekisterikeskus ei ollut tietoja luovuttaessaan varmistanut tietojen virheettömyyttä tietosuoja-asetuksen vaatimusten mukaisesti. Helsingin hallinto-oikeus piti apulaistietosuojavaltuutetun päätöksen voimassa sellaisenaan, eikä korkein hallinto-oikeus myöntänyt elokuussa 2024 asiassa valituslupaa. Apulaistietosuojavaltuutetun päätös jäi siten lainvoimaiseksi.
Tietosuojavaltuutetun toimisto selvitti Oikeusrekisterikeskuksen sekä kahden luottotietorekisterejä ylläpitävän yrityksen toimintaa asiakokonaisuudessa, joka koski lainvoimaisiin tuomioihin perustuvien maksuhäiriötietojen käsittelyä. Oikeusrekisterikeskus oli luovuttanut luottotietoyhtiöille tietoja, jotka eivät täyttäneet luottotietolain mukaisia maksuhäiriömerkinnän edellytyksiä.
Apulaistietosuojavaltuutettu katsoi päätöksessään, ettei riita-asioissa annettuihin tuomioihin perustuvia tietoja olisi pitänyt merkitä maksuhäiriömerkinnäksi luottotietorekisteriin. Apulaistietosuojavaltuutetun arvion mukaan merkintä ei osoita henkilön maksukyvyttömyyttä tai -haluttomuutta tapauksissa, joissa maksuvelvollisuus on perustellusti riitautettu. Apulaistietosuojavaltuutettu antoi Oikeusrekisterikeskukselle huomautuksen tietosuoja-asetuksen vastaisesta henkilötietojen käsittelystä.
Helsingin hallinto-oikeus arvioi apulaistietosuojavaltuutetun tavoin, että Oikeusrekisterikeskuksen henkilötietojen virheettömyyteen tähtäävät toimenpiteet olivat olleet riittämättömiä eivätkä ne täyttäneet yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimuksia. Toiminta oli johtanut perusteettomiin maksuhäiriömerkintöihin. Hallinto-oikeus ja apulaistietosuojavaltuutettu katsoivat päätöksissään myös, ettei Oikeusrekisterikeskus ollut noudattanut sisäänrakennetun tietosuojan vaatimusta ja luottotietolaissa säädettyä hyvää luottotietotapaa.
Lisätiedot:
Apulaistietosuojavaltuutettu Annina Hautala, annina.hautala(at)om.fi, puh. 0295 666 776
Tietosuojavaltuutetun toimiston tiedote 10.1.2022: Luottotietorekisteriin luovutettu ja merkitty virheellisesti maksuhäiriötietoja
Tietosuojavaltuutetun toimiston tiedote 21.6.2023: Hallinto-oikeus piti voimassa apulaistietosuojavaltuutetun päätöksen koskien virheellisten maksuhäiriötietojen luovuttamista