Hyppää sisältöön

Henkilötietojen siirrot Britanniaan jatkuvat samoilla säännöillä siirtymäkauden ajan

Julkaisuajankohta 31.1.2020 11.23
Tiedote

Britannian EU-ero tulee voimaan 1.2.2020. Vuoden 2020 loppuun kestävän siirtymäkauden aikana jatketaan EU:n nykysäännöillä ja neuvotellaan tulevasta suhteesta. Henkilötietoja voi siirtää Isoon-Britanniaan samoilla edellytyksillä kuin ennen siirtymäkautta.

Henkilötietoja on mahdollista siirtää Britanniaan samoilla perusteilla kuin Suomen ja Euroopan talousalueen sisällä vuoden 2020 loppuun asti. Britanniassa sovelletaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta siirtymäkauden ajan, eikä erityisiä siirtomekanismeja vielä tarvita.

Henkilötietojen siirrot Britanniaan siirtymäkauden päätyttyä

Siirtymäkauden päätyttyä henkilötietoja voidaan siirtää Britanniaan laillisesti ainoastaan silloin, kun käytössä on jokin tietosuoja-asetuksen V luvussa säädetyistä siirtoperusteista. Tietosuoja-asetuksen V luvun edellytysten on täytyttävä, jotta henkilötietoja voidaan siirtää Euroopan talousalueen ulkopuolelle.

On mahdollista, että Euroopan komissio tekee siirtymäkauden aikana Britanniaa koskevan päätöksen tietosuojan riittävästä tasosta, jolloin henkilötietojen siirrot eivät edellyttäisi muuta siirtoperustetta. Komission päätös olisi silloin ensisijainen siirtoperuste. Päätös tietosuojan riittävästä tasosta vaatii kuitenkin valmistelua ja kolmannen maan oikeusjärjestelmän laajan arvioinnin. Tarkempaa tietoa EU:n ja Britannian tulevasta suhteesta kerrotaan myöhemmin siirtymäkauden aikana.

Lisätietoja:
apulaistietosuojavaltuutettu Anu Talus, puh. 029 5666 766, anu.talus(at)om.fi

Brexit ja henkilötietojen siirrot Isoon-Britanniaan
Tietoa brexitistä valtioneuvoston kanslian verkkosivuilla

Sivun alkuun