Hyppää sisältöön

Tietosuojavaltuutetun päätöksiä kootaan Finlexin tietokantaan

Julkaisuajankohta 20.6.2019 11.27
Tiedote

Merkittävimpiä tietosuojavaltuutetun toimiston tekemiä päätöksiä aletaan koota Finlexin tietokantaan. Tällä hetkellä palvelussa on noin 150 henkilötietolain aikaista päätöstä. Jatkossa myös tietosuoja-asetuksen mukaiset yleisesti merkittäviksi katsotut päätökset tullaan viemään Finlexiin.

Tietosuojavaltuutetun päätöksiä on aiemmin ollut mahdollista lukea tietosuojavaltuutetun toimiston omilta verkkosivuilta. Finlex-palvelussa päätökset löytyvät samasta osoitteesta muiden viranomaisten ja oikeuslaitoksen ratkaisujen kanssa. Tehokkaan hakutoiminnon avulla päätökset on myös entistä helpompi löytää aihealueittain.

Finlex-palveluun

Sivun alkuun