Hyppää sisältöön

Tietosuojavaltuutetun toimisto on vastaanottanut kaksi ilmoitusta helsinkiläishotelleihin kohdistuneista tietoturvaloukkauksista – tutustu neuvoihin tietovuodon kohteeksi joutuneille

Julkaisuajankohta 26.4.2022 17.08
Tiedote

Kahdesta helsinkiläisestä Nordic Choice Hotels -ketjun hotellista on vuotanut asiakkaiden henkilötietoja. Vuotaneita tietoja ovat tietosuojavaltuutetun toimiston tämänhetkisen tiedon mukaan ainakin asiakkaan nimi, syntymäaika, yhteystiedot sekä tietoja virallisista asiakirjoista.

Tietosuojavaltuutetun toimisto on saanut kahdelta hotelliketjuun kuuluvalta hotellilta alustavat ilmoitukset tietoturvaloukkauksista, jotka ovat kohdistuneet tuhansiin hotelliasiakkaisiin. Muita asiaa koskevia ilmoituksia ei toistaiseksi ole saapunut.

Henkilötietojen vuotamiseen liittyy riski niiden hyväksikäytölle. Sivuillemme on koottu yleisiä ohjeita tietoturvaloukkauksen kohteeksi joutuneille. Lisää ohjeita identiteettivarkauden tai tietovuodon varalle on koottu Digi- ja väestötietoviraston oppaaseen Suomi.fi-verkkopalvelussa.

Lisätietoja:

Apulaistietosuojavaltuutettu Heljä-Tuulia Pihamaa, helja-tuulia.pihamaa(at)om.fi, puh. ​​​​​​​029 56 66787

Sivun alkuun