Hyppää sisältöön

Euroopan tietosuojaneuvosto: henkilötietojen suojaa ja muita perusoikeuksia on kunnioitettava myös hätätilassa

Julkaisuajankohta 8.6.2020 15.37
Uutinen

Euroopan tietosuojaneuvosto on julkaissut kannanoton siitä, millä edellytyksillä rekisteröidyn oikeuksia voidaan rajoittaa hätätilan aikana. Lähtökohtana on oltava kunnioitus demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisten perusoikeuksia kohtaan.

Euroopan tietosuojaneuvosto julkaisi kannanoton lisäksi kirjeen koskien Unkarin hallituksen asetusta 179/2020. Tietosuojaneuvosto muistuttaa kirjeessä ja kannanotossa, että EU:n yleistä tietosuoja-asetusta sovelletaan myös koronatilanteessa. EU:n yleinen tietosuoja-asetus mahdollistaa sellaisenaan tehokkaan reagoinnin ja suojautumisen taistelussa COVID-19-pandemiaa vastaan.

Hätätila itsessään ei ole riittävä peruste rajoittaa rekisteröidyn oikeuksia. Oikeuksia ei voi rajoittaa laajasti ja yleisesti, vaan oikeuksien rajoittamisen tarpeellisuutta on arvioitava yksityiskohtaisemmin. Hätätilaan liittyvät rajoitukset on määritettävä selkeästi ja rajattava tiukasti myös ajallisesti. Rajoituksia voidaan asettaa vain silloin, kun se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä ja oikeasuhteista esimerkiksi kansallisen turvallisuuden takaamiseksi.

Euroopan tietosuojaneuvosto valmistelee tarkempia ohjeita siitä, miten ja milloin tietosuoja-asetuksessa säädettyjä rekisteröidyn oikeuksia voidaan rajoittaa.

Lisätietoja:

Euroopan tietosuojaneuvoston tiedote: EDPB response to NGOs on Hungarian Decrees and statement on Article 23 GDPR (3.6.2020)

Euroopan tietosuojaneuvoston kirje ja kannanotto (3.6.2020)

Sivun alkuun