Pohjoismaiden tietosuojaviranomaiset sopivat yhteisten tavoitteiden edistämisestä
Pohjoismaiden tietosuojaviranomaiset tapasivat vuotuisessa kokouksessaan 15.–16. toukokuuta Reykjavikissa. Tietosuojaviranomaiset sopivat yhtä tiiviimmästä yhteistyöstä Reykjavikin julkilausumassa. Viranomaiset päättivät lisätä yhteistyötä muun muassa tarkastustoiminnan suunnittelussa sekä henkilötietojen tietoturvaloukkausten käsittelyn kehittämisessä. Yhteisenä tavoitteena on lisätä työn vaikuttavuutta parhaita käytäntöjä jakamalla.
Kokoukseen osallistuivat Ahvenanmaan, Färsaarten, Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan tietosuojaviranomaiset. Työmäärä on lisääntynyt kaikissa pohjoismaisissa tietosuojaviranomaisissa viime vuosina. Yhteistyön tavoitteena on löytää keinoja toteuttaa tehtäviä yhä tehokkaammin.
Pohjoismaisessa kokouksessa keskusteltiin myös muun muassa hallinnollisten seuraamusmaksujen määräämisestä. Tietosuojaviranomaisten yhteinen näkemys on, että hallinnollisia seuraamusmaksuja tietosuojalainsäädännön rikkomisesta pitäisi olla mahdollista määrätä sekä yksityiselle että julkiselle sektorille kaikissa Pohjoismaissa. Valtaosassa Pohjoismaita se on jo nyt lähtökohtana.
Pohjoismainen kokous järjestettiin edellisen kerran lokakuussa 2022 Helsingissä.
Reykjavikin julkilausuma (pdf, englanniksi)
Lisätietoja:
Tietosuojavaltuutettu Anu Talus, anu.talus(at)om.fi, puh. 029 566 6766