Hoppa till innehåll

Euroopan tietosuojaneuvosto antoi ohjeita koronapandemiaan liittyvästä henkilötietojen käsittelystä

Julkaisuajankohta 22.4.2020 13.19
Tiedote

Euroopan tietosuojaneuvoston ohjeet koskevat terveystietojen käsittelyä COVID-19-tautiin liittyvässä tieteellisessä tutkimuksessa sekä sijaintitietojen ja kontaktien jäljityssovellusten käyttöä.

Tieteellistä tutkimusta käsittelevässä ohjeessa annetaan neuvoja keskeisimpiin tietosuojakysymyksiin, kuten terveystietojen käsittelyperusteisiin, riittäviin suojatoimiin, kansainvälisiin tiedonsiirtoihin ja rekisteröityjen oikeuksien toteuttamiseen. EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa säädetään mahdollisuudesta käsitellä terveystietoja, kun se on tarpeen tieteellisestä tutkimusta varten. Terveystietojen käsittelyyn liittyy myös EU-maiden kansallista lainsäädäntöä.

Toinen tietosuojaneuvoston hyväksymä ohje koskee sijaintitietojen ja jäljityssovellusten käyttöä koronapandemian yhteydessä. Ohjeessa selvennetään, millaisia edellytyksiä ja periaatteita on otettava huomioon, kun kontakteja jäljitetään tartuntaketjujen katkaisemiseksi tai sijaintitietoja käytetään mallintamaan viruksen leviämistä. Tietosuojaneuvosto korostaa, että kontaktien jäljityssovellusten käytön pitäisi olla vapaaehtoista. Neuvoston mukaan sovellusten olisi seurattava ihmisten välistä etäisyyttä sen sijaan, että ne valvoisivat ihmisten liikkumista.

Euroopan tietosuojaneuvoston ohjeet

Guidelines 03/2020 on the processing of data concerning health for the purpose of scientific research in the context of the COVID-19 outbreak

Guidelines 04/2020 on the use of location data and contact tracing tools in the context of the COVID-19 outbreak

Lisätietoja:
tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, puh. 029 566 6730, reijo.aarnio(at)om.fi

Euroopan tietosuojaneuvosto (EDPB) on riippumaton EU:n elin, joka koostuu EU:n kansallisista tietosuojaviranomaisista ja Euroopan tietosuojavaltuutetun edustajista. Myös ETA-maat Islanti, Norja ja Liechtenstein ovat tietosuojaneuvoston jäseniä. Euroopan tietosuojaneuvosto vastaa EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ja poliisi- ja rikosoikeusviranomaisia koskevan tietosuojadirektiivin yhdenmukaisesta soveltamisesta.

Tillbaka till toppen